tiistai 23. tammikuuta 2018

Cafe Piha

Siitä kun tässä blogissa on edellisen kerran mainittu jostain oululaisesta ravintolasta mahtaa olla ikuisuus. En mene vannomaan, mutta jos veikata pitäisi viimeksi on hehkutettu Tähtijätskiä, jota ei valitettavasti enää edes ole. No, sitä suuremmalla syyllä onkin ehkä hyvä käyttää jokunen sana Cafe Pihaan.

Cafe Piha on Antellin kahvila, muttei kuitenkaan ihan sillä perinteisimmällä konseptilla. Ainakin itsellä Antellin kahviosta tulee mieleen se Rotuaarilla ollut konditoria, jossa mummo käytti meitä joka kerta Oulussa käydessämme syömässä omenahyvettä. Piha ehti olla vesivahingon takia kiinnikin heti, kun tykästyin siihen. Nyt se on kuitenkin ollut taas auki ja olen aina välillä piipahtanut siellä joko kaakaolla tai syömässä. Jotenkin Pihan sisustus ja tunnelma ovat niin miellyttävät, että kun alan kaupungilla miettimään haluavani kahvilaan se on nykyään yleensä ensimmäinen vaihtoehto. Muutamaan kertaan ollaan mietitty, että Piha olisi ihan mahtava illanvietto paikkakin vaikka perjantaina muutaman siiderin kanssa, mutta sinne asti ei olla vielä ehditty.



Miellyttävän ilmapiirin ja varmojen Antellin makeiden leivonnaisten ja jättimarenkien edelle omalla listalla menee kuitenkin tällä hetkellä yksi asia: bataattiranskalaiset. Voin toki olla väärässä, en ole ehkä testannut jokaisia Oulun bataattiranuja, mutta aika monia. Lisäksi olen yleensä vaativa ruokani suhteen, kuten jokainen minut tunteva tietää. Väitän kuitenkin, että Pihasta saa Oulun parhaat bataattiranskikset. Aiemmin olen syönyt siellä sekavasti suolaista vohvelia, erilaisia salaatteja ja jonkun burgerinkin. Kaikki edellä mainitut ovat olleet hyviä, mutta muutaman viime kerran olen kuitenkin suunnannut burgerille ihan niiden bataattien takia.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Madeira

Tarkoitus oli muistaakseni jotain mainita myös siitä joulukuun alun Madeiran matkasta. Kuvia tuli taas kahdella kameralla monta sataa ja todella kauniita maisemia jää tästä postauksesta pois hurjasti, koska tila ei vain riittäisi.

Ribeiro Frio

Matka alkoi hyvin, kun Madeiralla oli niin heikko keli, että päädyttiin Teneriffalle. Teneriffalta Madeiran yläpuolelle ja takaisin Teneriffalle yöksi. Huonosta startista huolimatta päästiin laskeutumaan Madeiran pinnalle jo seuraavana aamuna ja kotiuduttiin Santanan läheisyyteen vanhalle viinitilalle hotelli Quinta do Furaoon. Oikein mukava tukikohta pohjoispuolella saarta ihan täysin maaseudulla, josta oli hyvä sompailla autolla ympäri pientä saarta. Tykättiin kovasti olla, tässä hotellissa panostettiin kyllä asukkaiden viihtymiseen. Bilepaikka ei ole tämäkään, muutekin iso osa Madeiran matkaajista ainakin tuohon aikaan oli eläkeläisiä. Vaikka kyllä ainakin luontoa ja vaelluksia etsivälle löytyy nähtävää pidemmäksikin aikaa.

Quinta do Furao

Joulukuun alkupuoli ei ollut mitään lämpimintä aikaa saaren pohjoisemmalla puolella, mutta kyllä me silti uskallettiin uimaan lämmittämättömiin merivesialtaisiin ja matkakumppani tykkäsi, kun ei ollut liian kuuma. Ja kyllä itsekin vaelsi mieluummin hiukan viileässä. Ne kerrat, kun pyörähdettiin saaren eteläosissa olikin selkeästi kesäisempiä ja kyllä lentokoneessa kotiin matkatessa näkyi Funchalissa viikon viettäneitä ihan ruskettuneitakin kanssa matkustajia. Madeirahan on muutenkin täynnä ihan pieniä mikroilmastoja, joten sää voi olla melkein mitä tahansa. Kun ajelimme saarta ympäri saman päivän aikana oli ihan muutamien kilometrien heitoilla toisistaan reippaat 20 astetta ja aurinkoa, aivan todella sakea sumu, vuorilla mentiin pilvessä ja hiukan alempana vajaa 10 astetta lämmintä ja pientä pilveä.

Pico do Areeiro


Se mihin me viikko tuolla saarella tuhlattiin oli ennen kaikkea sen uskomattoman kauniin ja vaihtelevan luonnon katselu. Ensimmäisenä päivänä otettiin kiinni suoraan hotellin pihasta lähtevään kävelypolkuun, joka kulki yhtä vuorta alas merenrantaan ja toista ylös. Jo niiden kahden aivan vieretysten olevan vuoren reunoilla huomasin eron kasvillisuudessa: toisella puolen kasvoi kaktusta ja toinen oli paljon vehreämpi. Pari seuraavaa päivää pidettiin hallussa pientä ja aivan liian tehotonta Fiat Pandaa, eihän se tahtonut jaksaa nousta niitä mahdottoman jyrkkiä serpentiini teitä edes ylös. Tuossa Santanan liepeillä yöpyessä auto kuitenkin helpottaa huomattavasti kulkemista, toki bussillakin pääsee johonkin, mutta voi tulla ja mennä oman aikataulun mukaan. Jo parissakin päivässä saarta ehtii nähdä aika kivasti vähän joka kulmalta. Se on kuitenkin niin pieni ja halutessaan voi nopeuttaa ja helpottaa elämäänsä pikateillä, jotka menevät tunneleista vuorten läpi. Se ei ole kuitenkaan välttämättä se kaikista hauskin tai vaikuttavin reitti.


Autoillessa kävimme katsastamassa myös yhden Levadan. Suurin osa levadoista lähtee pisteestä A ja päättyy B:hen, joten auton kanssa ne ei ole kaikista helpoimpia, koska auto jää A:han. Halusimme kuitenkin käydä katsastamassa jonkun ja löysimmekin ihan lyhyen Levadan Ribeiro Friolla Balcoesilla. Kävimme myös muutamissa etelärannikon kaupungeissa ja pohjoisessa tutustumassa saaren syntyyn ja laavakäytäviin. Ajeltiin myös vuoristossa maailman sakeimmassa sumussa ja oltiin varmoja, ettei ehditä koskaan pois, kun jokainen tie jolle lähdettiin oli syystä tai toisesta suljettu. Porto Monizissa kävimme katsastamassa ne merivesialtaan. Minulla oli käsitys, että merivesialtaat olisi aika usein maksullisia ja tosiaan lämmitettyjä, mutta Porto Monizista bongattiin ihan "luonnontilassa" olevat altaat uimiseen.

Porto Moniz

Yhtenä päivänä pidimme välipäivän ja tutustuimme lähemmin viereiseen Santanan-kylään, josta löydettiin todella pieni ja epäilyttävän näköinen mutta hyvä ravintola. Muutenkin tykästyttiin bataattileipään ja limpetteihin. Paljon muutapa siellä ei kiinnostavaa ollutkaan, mutta kävimmepähän kävelemässä ja katselemassa. Samaisena päivänä ehdimme mukaan edes yhteen hotellin joka ilta ilmaiseksi järjestämään ohjelmanumeroon, joka sattui olemaan tällä kertaa Poncha-kurssi. Opettelimme siis käytännössä paikallisen alkohojuoman tekoa: jokainen kurssille osallistuva sai kokeilla ponchan tekoa kannullisen verran, jokainen sai maistaa ja lopulta jokainen olikin aika humalassa. Mutta se oli ihan hauska huili-päivän ohjelmanumero.


Haluttiin käydä tekemässä vähintäänkin se yksi kunnon Levada-vaellus. Pähkäilyjen ja valinnan vaikeuden jälkeen parhaiten aikatauluihin opastetuista vaelluksista passasi 25 Fontes. Periaatteessa ollaan yleensä hyvinkin omaan tahtiin mielellään menijöitä ja arvostetaan tilaisuutta valokuvata (ihan liikaa) ilman, että muu porukka pyörii kuvissa. Siitäkin huolimatta opastettu retki tuntui helpoimmalta kulkemisten kannalta. Lopulta se myös osoittautui aivan mielenkiintoiseksi, kuulimme nimittäin tosi paljon Madeiran luonnosta ja Levadojen historiasta, jota ei olisi muuten saanut selville. 25 Fontes vaellusreittinä oli minusta ihan suhteellisen helppo. Jos polvissa on vikaa on portaita matkalla paljon, eikä välttämättä miellyttävä kulkuisia, mutta muuten polut oli helppo kulkuisia ja korkean paikan kammoinenkaan ei joutunut pelkäämään. Reittiin sisältyy kuitenkin 800m pitkä täysin pimeä kostea tunneli joka vie saaren pohjoispuolelta eteläpuolelle, joten taskulampulle oli tarvetta.


Viimeisenä kokonaisena päivänä suunnistettiin vielä bussilla (tai se oli tarkoitus, saimme kyydin lopulta eräältä saksalaiselta pariskunnalta ihan vahingossa) tekemään tuliaisostokset Funchaliin.


maanantai 11. joulukuuta 2017

Bol, Kroatia

Silloin aiemmin syksyllä jäi tämä reissuteksti kirjoittamatta, kun säntäsi taas suoraa päätä matkalta harjoitteluun. Nyt taas päällimmäisenä mielessä on jo uudempi Madeiran reissu, mutta palataan nyt edes muutaman lauseen ja kuvan voimin myös sinne syyskuiseen Kroatiaan.



Eli me lennettiin Splitin läheisyyteen ja siitä bussin, lautan ja bussin avulla Bracin saarelle Bolille. Bol ei ole mikään bilehileen kohde, mutta jos halusi lähteä vain aurinkoon kerä äidin ja siskon, ja rentoutumaan niin se on oikein mukava kohde. Lapsiperheet varmasti viihtyvät myös. Rannat on saarella pääosin kivikkoisia, mutta vesi on lämmintä. Meidän hotellilta oli reilun kilometrin kävely Zlatni Ratin rantaan, joka onkin ilmeisesti isokin nähtävyys Kroatiassa kultaisine rantoineen, eikä siellä kivet uimista kyllä haitanneetkaan. Aurinkotuoli ja -varjo olisi maksanut jotain, mutta aivan hyvin aurinkoa otti pyyhkeen päällä rannalla tai aurinkoa pakeni rantabaarin varjon alle.



Olin ajatellut, että kävisin myös kiertelemässä Splitin vanhaa kaupunkia, mutta Bolilta mantereelle pääsy oli ainakin tuohon aikaan vuodesta niin vaikeaksi tehty, että luivutin. Sisko otti katamaraanin ja sompasi suoraan Bolilta Splitiin shoppailemaan, mutta Spilitissä oloon jäi aikaa vain muutama tunti, varsinkin kun paatti oli vielä tunteroisen myöhässä aikataulusta. Itse en siis viitsinyt lähteä katsastamaan Splittiä niin kiireisellä aikataululla. Manner-Kroatian tutkiminen jäi kyllä mietityttämään jatkoa ajatellen.

Vaihdoimme maisemia kuitenkin yhden päivän ajaksi ja kävimme risteilemässä Hvarin saarella. Laivamme parkkeerasi Hvarin satamaan ja siitä käveleskelimme ja nuuskimme kaupunkia ympäriinsä. Ihan mukava hieno kaupunki kapeine kujineen ja portaikkoineen. Ei siellä mitään suuria nähtävyyksiä ollut, kauniita maisemia ja linnoitus kaupungin päällä, mutta ihan miellyttävä päiväreissu muihin maisemiin.



Brac oli ihan miellyttävä rauhallinen pikku saari, jonka kiertää näppärästi autolla hyvinkin nopsaa. Otimme autoillen päiväreissun ja ehdimme hyvin käydä useammassakin kylässä, stopata uimaan ehkä saaren ainoalle kunnon hiekkarannalle, ja käydä katselemassa maisemia saaren korkeimmalla huipulla. En itse ole mikään etelän kapeiden teiden fani, mutta istun mielelläni kyydissä. Bracilla vielä kuvittelin, että osa teistä oli hiukan pelottavankin kapeita ja mutkaisia, mutta muutin mieleni, kun olen nyt kokenut myös Madeiran tiet. Bracilla on mukava ajaa ympäri saarta, jos ei yritä Supetariin, johon on mahdoton päästä keskustaan. Ja jos sattuukin pääsemään sinne,  niin ainakaan parkkia ei löydy, joten käytä aikasi paremmin: katsellen maisemia ja pienempiä kaupunkeja.


Kaiken kaikkiaan Kroatia kahden saaren kokemuksella oli kaunis ja siisti maa, jossa mielellään tutkisi luontokohteita enemmänkin. Mukaan tuomisiksi lähti lähinnä oliiviöljyjä (etenkin maustetut olivat tosi hyviä).

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kohti syksyä ja mietteitä viimeisestä opiskeluvuodesta

Aamupäivällä ulos katsellessaan on pimeää ja taivaan täydeltä tulee vettä, alkaa kyllä tuntua vähän syksyiseltä. Kesätöiden loppuminen ja ensimmäiset nettiluennot kertovat ihan samaa, taas olisi edessä se ikävin aika vuodesta. Olen niin kateellenen sillekin ystävälle, jonka mielestä syksy on ihanaa aikaa, kun saa masentua ihan rauhassa kotona, kutoa villasukkia, eikä tarvi mennä minnekään. Kunpa osaisin nähdä siinä pimeässä jotain ihanaa! Ensimmäinen ajatus tälläisenä aamuna on, että tulee syksystä pitkä, jos nyt jo näyttää tältä.

Onneksi meillä on silti edessä vielä ennen opiskelujen viimeisen rutistuksen alkua yksi viikko aurinkoa. Auton keula suunnataan ylihuomenna kohti Helsinkiä. Matkalta nappaan mukaan siskon ja äidin ja lennetään Kroatiaan. Sillä auringon ja lämmön määrällä toivottavasti jaksaa yli pimeän ja sateen, viimeisen työharjoittelun ja ennen kaikkea sen raskaimman, opinnäytetyön. Mitään muuta meillä ei sitten enää olekaan. Opinnäytetyö käynnistyi virallisesti viime viikolla, vielä pitäisi saada itseään niskasta kiinni suunnitelman kirjoittamisen aloittamisen kanssa... 

Opinnäytetyössä keskitytään histologisiin värjäyksiin

Ajatella, että pian me jo valmistumme. Aluksi tuntui, että tämä ensimmäistä kertaa kokeiluna alkanut etäopiskelu-tyyppinen bioanalyytikko koulutus on yksi vitsi, josta ei valmistuta koskaan miksikään, kirjekurssi, jolla ei ainakaan töitä löydy. Nyt kuitenkin loppusuoralla alkaa jo tuntumaan, että ehkä tämä olikin normiopintoja parempi vaihtoehto, ehkä itselle raskaampi, mutta myös vapaampi. Eniten pidän siitä, että olemme olleet niin paljon työelämässä. Nyt alkaa jo muutamien kesätöidenkin jälkeen olemaan sellainen olo, että kyllä minä jotain olen oppinut ja jopa ymmärrän mitä olen tekemässä. Joten kyllä tästä varmasti vielä päteviä bioanalyytikkoja tulee! Töitäkin vaikuttaa olevan ihan pilvin pimein, ainakin jos on työmatkassa valmis joustamaan sen 100 km.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Verhot vol. miljoona

Verhoista on tainnut olla puhetta joskus aiemminkin ja lupaan, että tämä on kerroista viimeinen. Nyt nimittäin on valmiit ne Ikean Ringblomma-inspiroidut verhot keittiöön. Vihdoin löysin silmää miellyttävät kankaat keittiöön ja makkariin.



Sitten pääsikin suunnittelemaan miten nuo verhot käytännössä toteuttaisin. Yhden magneettiriman jätin pois omista verhoistani Ikean verhoihin verrattuna, että sain leveämpää verhoa ikkunan yläosaan. Sain siten kuviotakin vähän enemmän esiin.  Olin aika yllättynyt, että nuo verhot onnistuivat ihan oikeasti! Lähdin tietysti sillä asenteella, että helpothan nuo on tehdä, vaikka takaraivossa tykyttikin pieni epäilys. En kuitenkaan ole hirveästi ommellut yläasteen kässäntuntien jälkeen. Jos ei oteta huomimoon pieniä vaatteiden korjauksia, hyvin harvoin.

Verhoissa on siis kolme rimaa joissa on magneetit, joiden avulla verho nostetaan tavallaan laskoksille ylös (Kuvissa näkyykin nuo eri variaatiot miten verho voi ikkunassa olla). Laskokset ei ole näissä kuitenkaan niin hirveän muhkeat mitä perinteisissä laskosvehoissa. Niinpä ilme on peruslaskosverhoa huomattavasti enempi omaa silmää miellyttävä. Peruskappaan verrattuna taas pidän siitä ajatuksesta, että verho on mahdollista myös sulkea koko ikkunan eteen, en nimittäin yhtään pidä sälekaihtimien ulkonäöstä. Olenkin ihan miettinyt, että olisiko kamalaa jos vain repisin ne irti ikkunoista.





Tiedä vaikka innostuisin ompelemaan enemmänkin näiden verhojen jälkeen...

torstai 10. elokuuta 2017

Juoksuhaaste

Niille tiedoksi, jotka ei minua tunne (eli tiedä), että harrastin kilpajuoksua ja -hiihtoa koko lapsuuteni, joista juoksu oli ehdottomasti vahvempi. Kumpikin jäi yläasteellakokonaan, eikä 15 vuoteen käynyt mielessäkään edes yrittää lähteä juoksemaan, eikä paljon hiihtämäänkään. Serkkuni kuitenkin tempaisi reilu kuukausi sitten ja juoksi puolimaratonin, jonka jälkeen toki tälläisessä juoksija-suvussa heitettiin haaste. Useita veteraanien SM juoksuja voittanut pappamme lupasi minulle 50 euroa, jos juoksen myös puolikkaan. Tuo parempi puoliskonihan hiukan aluksi naureskeli, että et voi olla niin ahne, että viidenkympin takia alat juoksemaan. Mutta kieltämättä ajatus oli alkanut kummittelemaan itselläkin mielessä jo serkun suorituksesta kuullessani. Ja olisipa joku muukin konkreettisempi tavoite, kuin se juokseminen. 

Niinpä aloin googlaamaan mistä kannattaa aloittaa, enhän koskaan ollut aloittanut juoksua sohvan pohjalta ja rapakunnossa. Löysin sitten useammassakin paikassa kehutun aloittelijan juoksuohjelman, jolla tavoitellaan 10 kilometrin juoksua 11 viikon kuluttua. Ihmiselle joka on juossut joskus kilpaa alkupään treenit kuulostaa paperilla ihan naurettavalta. Kävele 5 min ja juokse 2 min, pidä tauko ja toista kotimatkalla. Tiesin, että siitä on lähdettävä, mutta silti naureskelin ajoille. Maanpinnalle kuitenkin tipahti aika äkkiä, kun viimeiset puolitoista vuotta on kulutettu istuen autossa 3 tuntia päivässä ja istuttu koneella opiskelemassa. 

Nyt on treenattu 4 ja puoli viikkoa ja juoksu aika on noussut 20 minuuttiin ilman taukoja. Juoksu-ohjelmassa luki tämän päivän kohdalla: "Vapaa. Hemmottele itseäsi olet kohta tavoitteessasi!" Ja koska viikko on tuntunut todella raskaalta kokonaisuudessaan päätin oikeasti vain olla, ostaa nachoja ja popsia guacamolea sohvalla. En kylläkään ole vielä moneen viikkoon tavoitteessani, saati edes tuon ohjelman mukaisessa tavoitteessa, mutta ehkä sen on vain tarkoitus tsempata. 

Oma ajatukseni oli, että juoksen ennen talvea sen 10 kilometrin lenkin, tämän ohjelman mukaan. Talven yli koetan vain pitää peruskuntoa yllä, jotta teiden keväällä sulaessa voisi alkaa tosissaan treenaamaan sitä puolikasta varten. Se minun täytyy kyllä sanoa, etten yhäkään ymmärrä niitä juoksusta intoilijoita, joiden mielestä se on niin ihanaa ja siitä tulee mahtava olo. Toki lenkkini eivät ole vielä hullun pitkiä, eikä kuntoni varmasti parhaimmillaan, mutta olen juossut ennenkin, juoksu ei tunnu koskaan ihanalta. Se on ihan hirveää rääkkiä ja ennen kaikkea tylsää. 
 

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Parvekkeen ensimmäinen kesä

Niin se on kesäkin humpsahtunut jo heinäkuun puoleen väliin, vaikka töiltä ja suht viileiltä ilmoilta on sitä tuskin edes huomannut. Kaikesta huolimatta meidän parveke on saatu myös kesäkuntoon. Tänä vuonna jäi puutarhailu ja hyötypuutarhurointi hiukan vähälle. Kevät talvella, kun kävin vain kotosalla kääntymässä viikonloppuisin. Juurikin niihin aikoihin, olisi pitänyt alkaa kasvien kasvatus siemenistä sikäli mikäli olisi aikonut. Sitten alku kesä oli niin kylmä, että puutarhallekin viitsin lähteä vasta juhannuksen tienoilla. Silloin jo mietin, että ellei kasvit ole jo hyvällä mallilla ei ne kyllä varsinkaan ilman parvekkeen lasitusta ehdi enää valmiiksi kypsiksi vihanneksisksi enää tämän kesän aikana. Mukaan puutarhalta tarttui sitten lähinnä se pakollinen mansikka ja pari aivan uutta yrtti-tuttavuutta testiin. Syötävien lisäksi ostin ruukkuruusun, ihan huvikseen talvettamis yritystä varten. Lisäksi ajattelin pelata varman päälle, mikäli kaikki muu kuolee, niin orvokki edes eläisi vielä kesän lopulla.

No ajatuksenani kuitenkin oli nakata muutama kuva parvekkeesta nyt, kun se on "valmis". Ihan vain, koska ne edelliset parvekekuvat oli niin karut.




Parvekkeen ilme muuttui ihan totaalisesti, kun sen harmaan kuluneen vesivanerin sai peittoon ja tilalle tuon laudan. Lopulta emme edes käsitelleet sitä, ainakaan vielä, kun jutusteltiin muutaman naapurin kanssa, kuulosti ettei parvekkeiden lattiat ole heillä kastuneet ja erilaiset viritelmät on säilynyt siellä hyvinä useamman vuoden. Joten meille iski laiskuus, ja ehkä myös pieni saituus ja tällä mennään. On lattia kuitenkin tarkoitus aina talveksi siirtää varaston puolelle suojaan. Riippukeinun kaveriksi ostettiin, sen talvella homehtuneen sohvan tilalle, säkkinojatuoli. Ja kumpikin on olleet sen verran mukavia, että ei ole tarvinnut taistella riippukeinusta.

Parveke onkin alkunut tuntumaan ihan mukavalta ilman niitä lasejakin, toki edellistä parveketta on viileinä päivinä välillä hiukan ikävä, mutta taas lämpiminä päivinä tämä on jopa edellistä viihtyisämpi.